Viidenkympin villitys?

Olen pyöräillyt pikkulikasta lähtien, mutta polkupyörä on toiminut lähinnä paikasta toiseen liikkumisen kulkuvälineenä. Vasta viime vuosina olen ottanut polkupyörän myös kuntoiluvälineeksi ja viime kesän alussa ostin kevyemmin rullaavan fillarin työmatkoja varten. No, siinä kävi niin, että hyvin rullaava polkupyörä oli portti hurahtamiseen, josta kirjoitin edellisessä blogipostauksessani. 

Kevään koittaessa kävin koeajamassa uutta gravelia, koska halusin gravel-pyörän, jossa on yhtä hyvin rullaavat renkaat kuin Sirussa (Spessun hybridi) ja johon saisin myös tavaratelineen työmatkoja ym. varten. Eihän se pelkäksi koeajoksi jäänyt, vaan minusta tuli uuden gravelin omistaja. Specialized Diverge E5 Elite, tuttujen kesken Vertti. 

Specialized Diverge E5 Elite on täydellinen pyörä niille, jotka etsivät monipuolisuutta ja suorituskykyä gravel-pyöräilyssä. Tämä pyörä yhdistää 40 vuoden kokemuksen maantie-, sora- ja maastoajosta, tuoden markkinoille uuden tason gravel-pyöräilykokemuksen. Pyörän täysin uusittu gravel-geometria tarjoaa loistavan vakauden ja hallinnan sorateillä, mutta samalla se on nopea ja ketterä maantiellä. Runko on suunniteltu pidemmällä reach-mitalla, loivemmalla ohjauskulmalla ja pidemmällä offset-haarukalla, mikä lisää ajomukavuutta epätasaisilla alustoilla. Lyhyemmät ohjaustangon varret pitävät ohjauksen eloisana ja tarkkana. Lisäksi matala keskiö tuo lisää vakautta, mutta se on silti riittävän korkea 650b-renkaiden käyttöön. (Teksti Pyörävarikon sivulta.)

Tämän vuoden keväästä alkaen pyörälenkkien pituus on kasvanut pikkuhiljaa ja olen myös totuttanut itseni lukkopolkimiin, jotka vaihdoin sekä Simoon että Verttiin. Välillä, kun ajan Sirulla, jalat hakevat flättipolkimilla lukkoja, ja on melkein outo olo, kun kengät eivät olekaan polkimissa kiinni 😄 

Olen selvästi koukuttunut pyöräilyyn, ja mietin, miksei tämä tapahtunut jo aiemmin. Ehkä aika vain ei ollut sille otollinen aiemmin. Mutta on tämä kyllä ihan hyvä viidenkympin villitys, ainakin terveyden ja hyvinvoinnin kannalta.

Saimaa Cycle Tour

Ilmoittauduin jo vuosi sitten tänä kesänä (11.-13.7.2025) järjestettyyn Saimaa Cycle Tour -tapahtumaan, jossa yhtenä matkavaihtoehtona oli 100 km Lappeenrannan kierros. Kun reitti alkukesästä julkaistiin, sen pituudeksi paljastuikin 109 km. Tähän tuli vielä lisäksi siirtymät Imatran päässä majapaikasta tapahtuma-alueelle ja takaisin eli poljettua matkaa kertyi yhteensä 121 km.

Edeltävinä viikkoina tuli seurattua Imatra-Lappeenranta-seudun sääennusteita, mutta kotoa lähdön hetkillä varmistui, että sadevarusteille tuskin on käyttöä. Lopulta lauantaipäivälle (jolloin Lappeenrannan kierros ajettiin) saatiin kesän ensimmäinen todellinen hellepäivä; auringon paahdetta ja 28°C lämpöä sekä jonkin verran tuulta.

Ennen lähtöä oli jännitystä ilmassa, koska osallistuin ensimmäistä kertaa tällaiseen tapahtumaan ja mietin, miten pysyn lähdössä ryhmän mukana, jos muut ovatkin huippukuntoisia pyöräilijöitä. Lähtömerkin jälkeen sain huokaista helpotuksesta, sillä vauhti oli hyvinkin maltillinen. Pian lähdön jälkeen sainkin itse ohitella hitaampia, koska Vertti nyt vain rullasi niin kivasti.

Ensimmäiset 50 km Lappeenrantaan sujui joutuisasti maltillisessa lämpötilassa ja osittaisessa myötätuulessa. Garminin tilastojen (5 km jaksoissa) mukaan ajoin itselleni nopeita keskinopeuksia (noin 23-27,5 km/h) ja yhdessä alamäessä pääsin nopeuteen, joka taisi olla itselleni ennätys: 48,8 km/h. Vielä ei rohkeus riittänyt ihan täysillä päästämiseen, koska tuntemattoman tien mahdolliset kuopat aina vähän jännnittää. Tuolla osuudella taisi ampiainenkin törmätä kisanumerolappuuni. 

Ensimmäinen huoltopiste oli 50 km kohdalla Lappeenrannassa. Sinne saavuin hyvillä mielin, koska alkumatka oli sujunut joutuisasti ja ihania maisemia ihaillen, myös Saimaan kanava tuli nähtyä. Tiesin odottaa Lappeenrantaan lapsiani kumppaneineen, ja he tulivatkin oikeastaan samantien paikalle. Tapaamisen ajoitus oli helppoa, koska he olivat voineet seurata etenemistäni lähettämästäni seurantalinkistä. Kuulumisten vaihdon lisäksi join mustikkakeittoa, söin pullan ja täydensin juomapulloni tauon aikana. ”Omien huoltojoukkojeni” tapaaminen antoi rutkasti hyvää mieltä matkan jatkamiseen 🥰

Pulla olisi maistunut myös tyttäreni koiralle 😄

Paluumatkan (takaisin Imatralle) vaikeudet alkoivat noin 10 km Lappeenrannasta lähdön jälkeen, kun oikean jalan reisilihas alkoi kramppaamaan. Jouduin välillä pysähtymään, mutta välillä vain jatkoin polkemista sillä seurauksella, että toinen lihas kramppasi seuraavaksi. Jossain vaiheessa myös vasemmassa jalan reisilihakset ilmoittivat olemassaolostaan. Tiesin, että helle verotti suoloja, joita en saanut korvattua riittävästi, joten päätin vain sinnitellä ja jatkaa matkaa välillä pysähdellen. 

Tämä huilipaikka ilahdutti muuten, mutta jouduin paarmahyökkäyksen kohteeksi.

Suorilla tieosuuksilla ja etenkin alamäissä sain hyvän vauhdin, mutta ylämäet aiheuttivat haasteita. Noin 80 km kohdalla Joutsenossa oli reitin toinen huoltopiste, jossa sain tankattua urheilujuomaa, mutta mitään ei tehnyt mieli syödä. Foodinin taatelipatukat toimittivat välipalan virkaa.

Joutsenon jälkeen oli jäljellä vielä 29 km, joiden aikana tsemppasin itseäni sillä, että maali lähenee kilometri kilometriltä. Aurinko paahtoi ja Suomen kesä antoi parastaan, joten nautin matkasta, vaikka reidet välillä kramppasivatkin. Viimeiset 10 km tuntuivat koko päivän pisimmiltä kilometreiltä, koska reitti kulki maalipaikan ohi, mutta vielä oli ajettava Vuoksen toiselle puolelle. Kun maali lopulta näkyi edessä, oli tunne kutakuinkin helpottava! 

Maaliin päästyäni kuulin oman nimeni kaiuttimista ja sain mitalin kaulaani. Siinä vaiheessa mielikin herkistyi. Minä tein sen, poljin koko matkan maaliin asti, enkä luovuttanut!

Saimaa Cycle Tourissa jokainen on voittaja 🤩

Tapahtuma-alueella minua odotti ystäväni, joka polki saman matkan, mutta saapui maaliin minua aiemmin. Söin hodarin ja join kylmän oluen (0.0) ennen kuin lähdimme polkemaan takaisin majapaikkaamme, jossa meitä odottivat kaksi muuta ystävää, jotka olivat edellisenä yönä polkeneet Saimaa Cycle Tourin 300 km kierroksen. Perille päästyämme meitä odotti suolatankkaus (sipsejä) ja iltaruoaksi tilasimme pizzat. Seuraavan yön nukuin aika huonosti, mutta päivän polkemiset ja lihaskrampit eivät juurikaan tuntuneet yöllä tai seuraavana päivänä. Vähän vain normaalia lihasväsymystä.

Tästä kivasta ja opettavaisesta kokemuksesta innostuneena ilmoittauduin jo ensi kesän Saimaa Cycle Tourin Lappeenrannan kierrokselle, jonka pituudeksi on nyt rehellisesti kerrottu 110 km, mutta se poljetaan yöllä! Syytä tähän en tiedä, mutta arvelisin sen johtuvan siitä, että halutaan välttää mahdolliset helteen haittapuolet. Tai halutaan välttää päiväsaikaan tapahtuvaa pyöräilyä muun liikenteen ja järjestelyiden vuoksi. Minulle uutena haasteena tulee se, miten jaksan pysyä hereillä ja pyöräillä yötä myöten. Jos se onnistuu, onkohan seuraavan kerran vuorossa jo 300 km kierros 🤔 Siihen voidaan palata vuoden kuluttua.

Lähdetkö mukaan ensi kesänä? 😎