Lumikenkäilyä

"Lunta sataa siihen malliin, että kohta pääsee ulkoilulenkillä kahlaamaan lumihankeen 🤩  Vai pitäisikö hankkia lumikengät? Oppiiko niillä kävelemään helposti? Jos ottais ne repun kylkeen mukaan ja menis tuonne pellon laitaan harjoittelemaan?"

Näin kirjoitin Threads-viestipalvelussa viime vuoden viimeisenä perjantaina, ja siitä se ajatus sitten lähti. Sain vinkkejä ja suosituksia asiaan liittyen. Minulle ehdotettiin myös, että voisin käydä kokeilemassa vuokralumikengillä ennen omien ostamista. Sitäkin hetken tuumailin, mutta kävelin kuitenkin seuraavana päivänä ulkoilutarvikekauppaan, josta lähdin pois TSL 217 -lumikengät mukanani. Samana päivänä kävin ostamassa toisesta kaupasta Black Diamond -merkkiset vaellussauvat, jotka soveltuvat sekä kesä- että talvikäyttöön. 


Lauantain jälkeen tuli sunnuntai, sää oli aurinkoinen ja lämpömittari näytti -14℃. Nappasin lumikengät + sauvat kainaloon ja kävelin kotikyläni urheilupuiston laitamille, jossa laitoin kengät jalkaan. (Olin jo kotona säätänyt siteet kenkiin sopiviksi.) Koska lunta oli satanut paljon, oli erinomainen tilaisuus harjoitella kävelyä myös polkujen sivussa. Kävin myös läheisessä metsässä harjoittelemassa ylä- ja alamäessä kävelyä. Kävelin lumikengillä noin 2,4 km ja oli kyllä kivaa! Tämä uusi harrastus mahdollistaisi metsissä ulkoilun myös talvella, kun on satanut paljon lunta. Ilman lumikenkiäkin voi toki mennä, mutta lumen alla saattaa olla yllättäviäkin koloja ym., jossa voi helpommin satuttaa jalkansa.

Ylämäessä kävelyä helpottaa, kun kääntää korokeraudan kantapään alle.


Toinen lumikenkäilykertani oli ystävän luona Askolassa, jossa teimme 4,3 km lenkin lähes kokonaan metsässä. Reittiin sisältyi jyrkähköjä mäkiäkin, joten lumikenkäkävely kävi tosissaan kuntoilusta. Tuon lenkin jälkeen jalkojen lihaksissa tuntui rasitus aika kivasti. Ihastuin lajiin entistä enemmän 😍



Omat lähimaastoni, jossa on hyvä lumikenkäillä, sijaitsee noin kahden kilometrin päässä. Pohdiskelin lumikenkien ja sauvojen kantamista tuon matkan, joten kyselin vinkkejä Facebookin lumikenkäily-ryhmässä. Lopulta löysin laukkukaapistani repun, jossa on sopivat sivukiinnikkeet, joihin saan lumikengät kiinni. Tällä versiolla olen tehnyt yhden ulkoilun, joka oli oikein onnistunut kokemus. Tuolla lenkillä sain kokea, että lumikenkien jääpiikit antavat hyvän pidon myös lumen peittämällä jäällä, jota oli useammassa paikassa joenvarsimaastossa.

Lähtövalmiina. Repussa välineiden lisäksi myös vähän evästä.


Ajatus blogikirjoituksesta syntyi eilen, kun olin lumikenkäilemässä Vaakkoin ulkoilualueella. Halusin kirjoittaa nämä fiilikset itselleni muistiin ja jakaa ne myös blogini satunnaisille lukijoille. 

Viime päivinä oli satanut paljon uutta pakkaslunta, joka oli peittänyt useimmat polut alleen. Ns. pääreitillä (polulla) oli joku jo ehtinyt kävellä, mutta sain enimmäkseen kuitenkin tehdä ihan omat polkuni. Välillä kävelin reippaammin, välillä pysähdyin kuuntelemaan metsän hiljaisuutta ja koko ajan sain ihastella lumisen metsän kauneutta. Välillä tuntui kuin olisin satumetsässä! Pakkasta oli yli 10 astetta ja aurinko paistoi alkumatkasta. Nautin ulkoilusta täysin siemauksin. Kiittelin itseäni siitä, kun ostin lumikengät, joiden avulla pääsen nauttimaan itselleni rakkaista ulkoilumaastoistani myös talvella.

Etelä-Suomen talvi parhaimmillaan


Jos et vielä ole kokeillut lumikenkäkävelyä, suosittelen lämpimästi! 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Siru & Simo ja kuinka hurahdin pyöräilyyn

Viidenkympin villitys?

Määmatka Santorinille