Aikainen lintu
The early bird catches the worm eli aikainen lintu madon nappaa. Tämä sanonta pitää usein paikkansa myös suppailujutuissa. (Paitsi, jos haluaa ihastella auringonlaskua.) Aamuisin löytyy suosituimmista paikoista tilaa autolle, ja rannalla on riittävän rauhallista veteen siirtymisen kannalta. Mutta jos heti aamulla ei jostain syystä pääse liikkeelle, on suppailu syytä siirtää toiseen päivään. Näin tapahtui tänään, kun viime yö meni harakoille eli nukuin huonosti. Onneksi on loma ja huomisenkin sääennuste näyttää hyvältä. Mutta tästä aamuhetken missaamisesta tuli mieleeni taannoinen aamusuppailu, joten siitä tällä kertaa lyhyesti juttua.
Ruispellon uimaranta
Espoon Pitkäjärven pohjoisrannalla sijaitsee pieni ja kapea hiekkaranta, jonka yhteydessä on vain muutamalle autolle pysäköintitilaa. Kävin yksi kesäkuinen arkiaamu testaamassa Ruispellon uimarannan, joka olikin oikein kätevä SUP-laudan kanssa vesille lähtemiseen. Olen aika varma, että aurinkoisella ja lämpimällä säällä ranta on täynnä porukkaa iltapäivisin ja iltaisin, joten aamut on siksi suppailijan kannalta parasta aikaa, jos täältä haluaa lähteä vesille. Toki pitää myös joku ilta käydä katsastamassa tilanne, jos vaikka pääsisi auringonlaskusuppailulle.
Olen itse asiassa monesti miettinyt, että pitäisi olla erillinen alusta SUP-laudan kuivaamista varten. Sellainen, joka ei vie paljon tilaa ja joka on helppo ravistella puhtaaksi hiekasta ym. 'roskista'. Mutta mistä saisi 3,5 metriä pitkän kankaan siihen tarkoitukseen? Uhraisiko vanhan pussilakanan, joka auki leikattuna olisi yli 4 metriä pitkä... hmm... Jos sinulla on hyvä idea tähän, kerro siitä vaikka kommenttikentässä.
Pitkäjärvi (Espoo)
Espoon Pitkäjärvi eli Vanhankylän Pitkäjärvi¹ on kooltaan 1,71 km² ja rantaviivaa 13,1 km eli halutessaan saa tehtyä ihan kivan mittaisen lenkin.
Pitkäjärven rannalla sijaitsee myös suosittu Laaksolahden uimaranta, mutta sen pystyy kiertämään ja nauttimaan myös rauhallisemmasta ympäristöstä. Järveltä löytyy halutessaan lähes omaa rauhaakin, esimerkiksi järven pohjoinen reuna on pitkälti kaislikkoa ym. kasvillisuutta. (Järven eteläinen reuna on tiuhaan asutettu, joten siellä ei voi ihan rantaa myöten meloa.)
Pitkäjärvi on tyynellä säällä kiva järvi suppailla, mutta tuulisella säällä melominen on aika raskasta. Tuuli nostattaa herkästi aallokon aavalla järven selällä. Siitä on kokemusta yhden reissun verran, minkä seurauksena kipeytin olkavarren lihakseni, koska aallokossa melominen oli enimmäkseen aika yksipuolista, jotta pääsi eteenpäin. No, kokemus opettaa - ja tuo kerta olikin yksi kimmoke uuden SUP-laudan hankintaan 😉
| Tuo arkiaamun lenkki, jonne lähdin Ruispellon uimarannalta, oli 5,63 km pituinen. |
Kommenttien jättämisessä on ollut teknisiä haasteita. Nyt vaihdettu vähän toiseen muotoon, joten onnistuisikohan nyt? :)
VastaaPoistaVaihdoin takaisin siihen ekaan muotoon, koska tässä on vastausmahdollisuuskin, mikä puuttui siitä ponnahdusikkunaversiosta. Erikoisia juttuja…
PoistaKokeilempa nyt uudestaan. :)
VastaaPoistaKevytpressu SUP-laudan alle voisi toimia apuna laudan kuivaamiseen ja siivoamiseen.
t. MB
Tuo pressu voisi toimia hyvin, kiitos vinkistä 👍🏻 Tosin en hirveesti tykkää, kun on aika äänekäs materiaali, mutta ehkä se käytön myötä pehmenee.
Poista